Suomi tarvitsee duaalimallisen korkeakoulutuksen

Yhteiskunnassa on selkeästi tarvetta sekä työelämäpainotteisen että tiedepohjaisen korkeakoulutuksen saaneille henkilöille. Kaksi korkeakoulupilaria ovat suomalainen vahvuus ja tuo elinkeinoelämällemme kilpailuedun. Kumpikin korkeakoulusektori tukee osaltaan maamme kilpailukykyä tuottamalla työvoimaa ja tutkijoita yhteiskunnan tarpeisiin sekä takaavat alueiden ja ihmisten tasa-arvon. Korkeakoulujärjestelmän rapauttaminen olisi takaisku maamme elinkeinoelämälle ja alueiden kehitykselle.

Duaalimallin vaihtoehtona on väläytelty mallia, jossa koko korkeakoululaitos olisi yhteisen lainsäädännön alla ja ammattikorkeakoulut tuottaisivat kandidaattitason tutkinnon ja yliopistot hoitaisivat koulutuksen maistereista eteenpäin. Tämä veisi pohjan koulutusjärjestelmämme nykyiseltä vahvuudelta eli työelämäpainotteisuudelta. Koko ammattikorkeakoululaitoksen asema olisi uhattuna, samoin se, miten saadaan valmius tieteellisiin opintoihin.

Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on huomioida työelämälähtöiset tarpeet tutkintokoulutuksessa sekä keskittyä alueiden elinkeinorakennetta uudistavaan ja kehittävään soveltavaan tutkimukseen, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä käytäntöä palvelevaan opetukseen. Ne tuottavat uutta työvoimaa ja toimivat jo työelämässä olevien ammattitaidon kehittäjinä sekä ylläpitäjinä. Työelämä ja innovaatiojärjestelmämme tarvitsevat jatkossakin koko ammatillisen koulutuksen reitin käyneitä osaajia. Esimerkiksi insinöörikoulutukseen hakeutuvista noin kolmannes tulee ammatillista väylää pitkin, eikä yliopisto ole todellinen vaihtoehto tälle joukolle. Ammattikorkeakouluista valmistuneet ovat asiantuntijoita ja projektityön osaajia. He ovat myös erittäin kysyttyjä kansainvälisissä projekteissa. Toisen asteen opinnoista jatko-opintoihin suuntaavilla opiskelijoille on oltava mahdollisuus rakentaa erilaisten koulutuspolkuvalintojen kautta työura.

Yliopiston tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä sekä antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta ja tieteellistä jatkokoulutusta. Bolognan uudistuksen jälkeen yliopistoissa on toteutettu laaja-alaisemmat kandidaattiohjelmat. Opintopolkuja on tehostettu siirtymällä laajempiin yksittäisiin opintokokonaisuuksin. Yliopistot vahvistavat korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja tasa-arvoisen tutkijanuran edellytyksiä sekä asemaansa kansainvälisessä tutkimuskentässä kehittääkseen muun muassa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Yliopistot tuottavat asiantuntijoita ja osaajia laajasti yhteiskunnan ja työelämän tarpeisiin.

Yhteistyölle on jo sen mahdollistavat rakenteet. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen laki- ja rakenneuudistuksilla terävöitettiin duaalimallia, jolloin korkeakoulut voivat jatkaa kummankin sektorin omaa rakenteellista kehittämistä. Uudistus antoi toimintapuitteet tehdä opetusta, tutkimusta, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa kummankin korkeakoulumuodon omista tehtävistä ja näkökulmista lähtien. Korkeakoulujen itsenäinen oikeushenkilöasema helpottaa ja nopeuttaa yhteistyöhön liittyvää päätöksentekoa. Yhteistyö ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä voi tarkoittaa esimerkiksi yhteistä koulutusvientitoimintaa, kampusta, kirjastoa ja muita palveluja.

Painopisteen on siirryttävä nyt koulutuksen ja tutkimuksen laadun varmistamiseen. Jatkuva korkeakoulujen rakenteellinen uudistaminen hidastaa korkeakoulutuksen laadun kehittämistä. Nyt rakennettu toimintaympäristö antaa puitteet henkilökunnalle kehittää työtään ja heillä tulee olla myös mahdollisuus keskittyä siihen. Edelleen kiristyvä taloudellinen tilanne edellyttää painopisteen siirtoa koulutuksen sisältöjen kehittämiseen, jotta Suomi olisi edelleen koulutuksen huippumaa. Tarvitaan lopultakin työrauhaa ydintehtäviin.

Korkeakoulut voivat oman sektorinsa sisällä tehdä valintoja siitä, kuinka suuntaavat tutkimusta ja opetusta. Jos eri koulutusalojen sisällä on tarvetta terävöittää työnjakoa, se voidaan tehdä nykyisen lainsäädännön puitteissa.

Opiskelijalla täytyy olla jatkossakin mahdollisuus tehdä erilaisia opintoväyläratkaisuja. Opinnollista umpiperää ei saa syntyä. Korkeakoulujen ja alojen välillä tulee edelleen kehittää aikaisempien opintojen tunnistamista ja hyväksilukua (ns. ahot-käytäntöä). Huomion arvoista on myös se, että suomalainen ammattikorkeakoulututkinto tuottaa yleisesti jatko-opintokelpoisuuden eurooppalaisissa korkeakouluissa ilman siltaopintoja.

Lopuksi

Viime vuosina tehdyillä lakimuutoksilla ei ole ollut tarkoitus muuttaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen keskinäistä suhdetta. Uudet lainsäädännöt arvioidaan tulevien parin vuoden sisällä, jolloin nähdään korkeakoulutuksen kokonaiskuva ja voidaan päätellä, onko valittu suunta oikea.

On hyvä pohtia myös sitä, kestääkö yhteiskunta sen, että tässä taloudellisessa tilanteessa tieten tahtoen lisätään epävarmuutta korkeakouluille, työmarkkinoille ja innovaatioiden jalostamiselle. Rakenteet ovat nyt valmiit ja työkalut käsissä tarvittavalle yhteistyölle. Molempien sektorien profiloitumista jatketaan niiden vahvuuksien pohjalta ja yhteistyötä eri sektorien välillä tehdään yhteisten intressien pohjalta.